Kirkon tehtävä

Ihmisen strategiat perustuvat rajoitettuun ihmisten ymmärrykseen ja parhaisiin arvioihin, joita ihmiset voivat tehdä. Toisaalta Jumalan strategia, hänen kutsunsa elämässämme, perustuu täysin täydelliseen ymmärrykseen perustavanlaatuisesta ja lopullisesta todellisuudesta. Tämä on todellakin kristinuskon kunnia: asiat esitetään sellaisina kuin ne todella ovat. Kristittyjen diagnoosi kaikista sairauksista maailmassa, kansakuntien konflikteista ihmisen sielun jännitteisiin, on totta, koska se heijastaa todellista ymmärrystä ihmisen tilasta.

NT: n kirjaimet alkavat aina totuudella, kutsumme sitä "opiksi". NT-kirjoittajat kutsuvat meidät aina takaisin todellisuuteen. Vasta kun tämä totuuden perusta on asetettu, he menevät yli käytännön sovellusvihjeisiin. Kuinka typerää on aloittaa jostakin muusta kuin totuudesta.

Efesilaisten johdanto-osassa Paavali esittää useita selkeitä lausuntoja kirkon tarkoituksesta. Se ei ole vain iankaikkisuuden tarkoitus, jotkut sumuiset tulevaisuuden fantasiat, vaan tarkoitus täällä ja nyt. 

Kirkon tulisi heijastaa Jumalan pyhyyttä

"Sillä hänessä hän valitsi meidät jo ennen maailman perustamista, että me seisoisimme pyhinä ja nuhteettomina hänen kasvojensa edessä." (Efesolaiskirje) 1,4). Tässä näemme selvästi, että kirkko ei ole vain Jumalan jälkiajattelu. Se suunniteltiin kauan ennen maailman luomista.

Ja mikä on Jumalan ensimmäinen kiinnostus kirkkoon? Hän ei ole ensimmäinen kiinnostunut siitä, mitä kirkko tekee, mutta mitä kirkko on. Sen on oltava ennen toimintaa, koska se, mitä me olemme, määrittelee, mitä teemme. Jumalan kansan moraalisen luonteen ymmärtämiseksi on välttämätöntä ymmärtää kirkon luonne. Kristittyinä meidän pitäisi olla moraalisia esimerkkejä maailmasta, mikä heijastaa Jeesuksen Kristuksen puhdasta luonnetta ja pyhyyttä.

On selvää, että tosi kristityn, olipa hän arkkipiispa tai tavallinen maallikko, tulee selvästi ja vakuuttavasti esitellä kristinuskoaan tavallaan, jolla hän elää, puhuu, toimii ja reagoi. Me kristityt kutsuttiin seisomaan "pyhinä ja nuhteettomina" Jumalan edessä. Meidän tulee heijastaa hänen pyhyyttään, se on myös kirkon tarkoitus.

Kirkon on paljastettava Jumalan kirkkaus

Paavali antaa meille toisen tarkoituksen kirkolle Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: "Hän asetti meidät rakastamaan Jeesuksen Kristuksen kautta pojiin, jotka olivat hänen, hänen tahtonsa mukaan ylistää hänen armonsa kirkkautta" (jae 5). ). "Meidän tulee palvella hänen kirkkautensa ylistämiseen, me, jotka olemme alusta asti panneet toivomme Kristukseen" (jae 12).

Muista! Lause: "Me, jotka alusta asti panimme toivomme Kristukseen" viittaa meihin kristittyihin, jotka on määrätty, kutsuttu elämään hänen kunniansa ylistykseksi. Kirkon ensimmäinen tehtävä ei ole ihmisten hyvinvointi. Varmasti meidän hyvinvointimme on hyvin tärkeää myös Jumalalle, mutta se ei ole seurakunnan ensisijainen tehtävä. Pikemminkin Jumala valitsi meidät ylistämään hänen kunniaansa, jotta elämämme kautta hänen kunniansa paljastettaisiin maailmalle. Kuten "Toivo kaikille" sanoo: "Nyt meidän on tehtävä Jumalan kirkkaus elämällämme kaikille näkyväksi."

Mitä on Jumalan kunnia? Se on Jumala itse, ilmoitus siitä, mitä Jumala on ja mitä hän tekee. Ongelma tässä maailmassa on sen tietämättömyys Jumalasta. Hän ei ymmärrä häntä. Kaikessa etsinnässään ja vaelessaan etsiessään totuutta, hän ei tunne Jumalaa. Mutta Jumalan kirkkauden tulee paljastaa Jumala näyttääkseen maailmalle, mikä hän todella on. Kun Jumalan teot ja Jumalan luonto näkyvät seurakunnan kautta, hänet kirkastetaan. Kuten Paul sisällä 2. Korinttilaisille 4:6 kuvataan:

Sillä Jumala on käskenyt: "Loistakoon valo pimeydestä!" Hän on saattanut valon loistamaan sydämiimme, jotta Jumalan kirkkauden tuntemus loistaisi Kristuksen kasvoissa.

Ihmiset voivat nähdä Jumalan kirkkauden Kristuksen kasvoissa, hänen luonteessaan. Ja tämä kirkkaus, kuten Paavali sanoo, löytyy myös "sydämissämme". Jumala kutsuu seurakuntaa paljastamaan maailmalle hänen luonteensa kirkkauden, joka löytyy Kristuksen kasvoista. Tämä mainitaan myös Efesolaiskirjeessä 1:22-23: "Hän pani kaiken hänen (Jeesuksen) jalkojensa juureen ja teki hänestä seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa, sen täyteys, pään, joka täyttää kaikki kaikessa." Se on mahtava lausunto! Tässä Paavali sanoo, että kaikki mitä Jeesus on (hänen täyteyteensä) näkyy hänen ruumiissaan, ja se on seurakunta! Kirkon salaisuus on, että Kristus asuu siinä ja kirkon sanoma maailmalle on julistaa häntä ja puhua Jeesuksesta. Paavali kuvaa tätä totuuden mysteeriä seurakunnasta jälleen Efesolaiskirjeessä 2,19-22

Siksi et ole enää vieraita ja vieraita nyt, mutta olet täynnä kansalaisia ​​pyhien kanssa ja Jumalan huoneistoja, jotka on rakennettu apostolien ja profeettojen maahan, jossa Kristus Jeesus itse on kulmakivi. Hänessä jokainen koura, joka on kiinnitetty yhteen, kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa, ja tässäkin sinä olet rakennettu Jumalan asuinpaikkaan Hengessä.

Tässä on kirkon pyhä mysteeri, se on Jumalan asuinpaikka. Hän asuu ihmisissään. Tämä on kirkon suuri kutsumus tehdä näkymätön Kristus näkyväksi. Paavali kuvailee omaa palvelutyötään mallikristittynä Efesolaiskirjeen 3.9:10:ssä: ”Ja valistaakseen kaikille sen mysteerin täyttymyksen, joka oli muinaisista ajoista lähtien taivutettu Jumalassa, kaiken Luojassa, niin että nyt Jumalan moninainen viisaus voidaan tehdä tunnetuksi taivaan voimille ja valtuuksille seurakunnan kautta."

Selvästi. Kirkon tehtävänä on, että "Jumalan moninainen viisaus tulee tunnetuksi." Ne tulevat tunnetuksi paitsi ihmisille myös enkeleille, jotka valvovat seurakuntaa. Nämä ovat "taivaallisten tilojen auktoriteetit ja voimat". Ihmisten lisäksi on muita olentoja, jotka kiinnittävät huomiota kirkkoon ja oppivat siitä.

Varmasti yllä olevat jakeet tekevät yhden asian hyvin selväksi: kutsu seurakunnalle on julistaa sanoin ja osoittaa asenteellamme ja teoillamme meissä elävän Kristuksen luonne. Meidän tulee julistaa elämää muuttavan kohtaamisen todellisuutta elävän Kristuksen kanssa ja havainnollistaa tätä muutosta epäitsekkäällä, rakkauden täyteisellä elämällä. Ennen kuin teemme tämän, mikään muu tekemämme ei toimi Jumalan hyväksi. Tämä on seurakunnan kutsumus, josta Paavali puhuu, kun hän kirjoittaa Efesolaiskirjeen 4:1:ssä: "Kehotan teitä siis... vaeltakaa sen kutsumuksen arvoisena, joka on tullut tiellesi."

Huomaa, kuinka Herra Jeesus itse vahvistaa tämän kutsumuksen Apostolien tekojen avausluvussa 8. Juuri ennen kuin Jeesus astuu ylös Isänsä luo, hän sanoo opetuslapsilleen: "Kuitenkin te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani Jerusalemissa ja koko Juudeassa ja Samariassa ja maailman ääriin asti. maa."
Tarkoitus nro 3: Kirkon tulisi olla todistus Kristuksesta.

Kirkon kutsumus on olla todistaja, ja todistaja on se, joka selittää ja kuvailee elävästi. Apostoli Pietarilla on ihana sana kirkon todistuksesta ensimmäisessä kirjeessään: "Sinä sitä vastoin olet valittu sukupolvi, kuninkaallinen papisto, pyhä yhteisö, omaisuudeksesi valittu kansa ja sinun tulee julistaa hänen hyveensä (kirkkauden tekoja), joka kutsui sinut pimeydestä omaan ihana valo." (1. Pietari 2,9)

Huomioi rakenne "Olet... ja pitäisi." Se on ensisijainen tehtävämme kristittyinä. Jeesus Kristus asuu meissä, jotta voimme kuvata yhden elämää ja luonnetta. Jokaisen kristityn vastuulla on jakaa tämä kutsu kirkolle. Kaikki ovat kutsuttuja, kaikissa asuu Jumalan Henki, kaikkien odotetaan täyttävän kutsumuksensa maailmassa. Tämä on selkeä sävy, joka kaikuu kautta efesolaisille. Kirkon todistus voi joskus ilmaantua ryhmänä, mutta velvollisuus todistaa on henkilökohtainen. Se on minun ja sinun henkilökohtainen vastuu.

Mutta sitten tulee esiin toinen ongelma: mahdollisen väärän kristinuskon ongelma. Kirkon ja myös yksittäisen kristityn on niin helppoa puhua Kristuksen luonteen selittämisestä ja esittää suurenmoinen väite, että teet sen. Monet ei-kristityt, jotka tuntevat kristittyjä hyvin, tietävät kokemuksesta, että kristittyjen esittämä kuva ei aina ole todellinen raamatullinen kuva Jeesuksesta Kristuksesta. Tästä syystä apostoli Paavali käyttää huolella valittuja sanoja kuvaamaan tätä aitoa Kristuksen kaltaista luonnetta: ”Kaikella nöyryydellä ja sävyisyydellä, kärsivällisyydellä kuin ne, jotka kestävät toisiaan rakkaudessa ja olkaa ahkerasti säilyttämään hengen ykseyden Jumalan siteen kautta. rauha." (Efesolaiskirje 4:2-3)

Nöyryys, kärsivällisyys, rakkaus, ykseys ja rauha ovat Jeesuksen todellisia ominaisuuksia. Kristittyjen tulee olla todistajia, mutta ei ylimielisiä ja töykeitä, ei "pyhämmällä kuin sinä" asenteella, ei tekopyhällä ylimielisyydellä, eikä todellakaan saastaisessa kirkkokiistassa, jossa kristityt vastustavat kristittyjä. Kirkon ei pitäisi puhua itsestään. Hänen tulee olla lempeä, ei vaatia valtaansa tai etsiä lisää arvovaltaa. Kirkko ei voi pelastaa maailmaa, mutta Kirkon Herra voi. Kristittyjen ei tule työskennellä kirkon hyväksi tai kuluttaa siihen elämänvoimaansa, vaan kirkon Herralle.

Kirkko ei voi pitää Herraansa kiinni, kun hän itsensä yllyttää. Todellinen kirkko ei etsi voimaa maailman silmissä, sillä sillä on jo kaikki se voima, jota se tarvitsee Herralta, joka siinä asuu.

Lisäksi seurakunnan pitäisi olla kärsivällinen ja anteeksiantava, tietäen, että totuuden siemen tarvitsee aikaa itäämään, kasvuaikaan ja aikaa hedelmien kantamiseen. Kirkon ei pitäisi vaatia, että yhteiskunta yhtäkkiä nopeita muutoksia pitkällä aikavälillä. Pikemminkin kirkon pitäisi esimerkkinä osoittaa positiivinen sosiaalinen muutos välttämällä pahuutta, harjoittamalla oikeudenmukaisuutta ja levittämällä siten totuuden siementä, joka sitten juurtuu yhteiskuntaan ja tuo lopulta esiin muutoksen hedelmiä.

Todellisen kristinuskon erinomainen merkki

Kirjassaan The Decline and Fall of the Roman Empire historioitsija Edward Gibbon ei katso Rooman romahtamisen syyksi hyökkääviä vihollisia, vaan sisäisen rappeutumisen. Tässä kirjassa on kohta, jonka Sir Winston Churchill opetteli ulkoa, koska hän piti sitä niin osuvana ja opettavaisena. On merkittävää, että tämä kohta käsitteli kirkon roolia taantuvassa valtakunnassa.

"Kun suurta kokonaisuutta (Rooman valtakuntaa) hyökkäsi avoin väkivalta ja hidas rappeutuminen heikensi sitä, puhdas ja nöyrä uskonto hiipi lempeästi ihmisten mieliin, kasvoi hiljaisuudessa ja nöyryydessä, sai vastarinnan vauhdittaman ja lopulta vakiintui. Kapitolisen raunioilla oleva ristin mitta.” Jeesuksen Kristuksen elämän merkittävin merkki kristityssä on tietysti rakkaus. Rakkaus, joka hyväksyy muut sellaisina kuin he ovat. Rakkaus, joka on armollinen ja anteeksiantava. Rakkaus, joka pyrkii parantamaan väärinkäsityksiä, jakautumista ja katkenneita suhteita. Jeesus sanoi Johanneksen 13:35:ssä: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus toisianne kohtaan." Tätä rakkautta ei koskaan ilmaista kilpailun, ahneuden, kerskumisen, kärsimättömyyden tai ennakkoluulojen kautta. Se on väärinkäytön, panettelun, itsepäisyyden ja jakautumisen vastakohta.

Täällä löydämme yhdistävän voiman, joka mahdollistaa kirkon täyttävän tarkoituksensa maailmassa: Kristuksen rakkauden. Miten heijastamme Jumalan pyhyyttä? Rakkautemme mukaan! Kuinka paljastamme Jumalan kirkkauden? Rakkautemme mukaan! Kuinka me todistamme Jeesuksen Kristuksen todellisuuden? Rakkautemme mukaan!
UT:lla on vähän sanottavaa kristityistä, jotka osallistuvat politiikkaan tai puolustavat "perhearvoja" tai edistävät rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, tai vastustavat pornografiaa tai puolustavat tämän tai toisen sorretun ryhmän oikeuksia. En sano, että kristittyjen ei pitäisi käsitellä näitä asioita. On selvää, ettei sydäntä voi täyttää rakkaudella ihmisiä kohtaan eikä myöskään olla huolissaan sellaisista asioista. Mutta UT sanoo suhteellisen vähän näistä asioista, sillä Jumala tietää, että ainoa tapa ratkaista nämä ongelmat ja korjata katkenneita suhteita on tuoda ihmisten elämään kokonaan uusi dynamiikka - Jeesuksen Kristuksen elämän dynamiikka.

Jeesuksen Kristuksen elämä on, että miehet ja naiset todella tarvitsevat. Pimeyden poistaminen alkaa valon käyttöönotolla. Vihan poistaminen alkaa rakkauden käyttöönotosta. Taudin ja epävarmuuden poistaminen alkaa elämän käyttöönotosta. Meidän on aloitettava Kristuksen esittely, sillä se on meidän kutsumme, johon meitä on kutsuttu.

Evankeliumi itää samankaltaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä kuin meidän: se oli epäoikeudenmukaisuuden, rodun jakautumisen, rehottavan rikollisuuden, rehottavan moraalittomuuden, taloudellisen epävarmuuden ja laajalle levinneen pelon aikaa. Varhaiskirkko kamppaili selviytyäkseen säälimättömän ja murhanhimoisen vainon alla, jota emme voi edes kuvitella nykyään. Mutta varhaiskirkko ei nähnyt kutsumustaan ​​taistella epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan ​​tai panna täytäntöön "oikeuksiaan". Varhaiskirkko näki tehtävänsä heijastavana Jumalan pyhyyttä, paljastavana Jumalan kirkkauden ja todistavana Jeesuksen Kristuksen todellisuudesta. Ja hän teki sen osoittamalla elävästi rajatonta rakkautta omaa kansaansa ja ulkopuolisia kohtaan.

Mukin ulkopinta

Jokainen, joka etsii pyhiä kirjoituksia, jotka tukevat lakkoja, protesteja, boikotteja ja muita poliittisia toimia sosiaalisten puutteiden korjaamiseksi, joutuvat pettymään. Jeesus kutsui tätä "ulkopuolen pesuksi". Todellinen kristillinen vallankumous muuttaa ihmisiä sisältäpäin. Hän puhdistaa kupin sisäpuolen. Se ei muuta vain avainsanoja julisteessa, jota henkilö käyttää. Se muuttaa ihmisen sydämen.

Kirkot lipuvat usein harhaan täällä. He ovat pakkomielle poliittisten ohjelmien kanssa, joko oikealle tai vasemmalle. Kristus tuli maailmaan muuttamaan yhteiskuntaa, mutta ei poliittisen toiminnan kautta. Hänen suunnitelmansa on, että hän muuttaa yhteiskuntaa muuttamalla yksilöä siinä yhteiskunnassa antamalla heille uuden sydämen, uuden mielen, uudelleen suuntaamisen, uuden suunnan, uuden syntymän, uuden heränneen elämän ja itsensä ja itsekkyyden kuolema. Kun yksilö muuttuu tällä tavalla, meillä on uusi yhteiskunta.

Kun meidät muutetaan sisältäpäin, kun sisäpuoli puhdistetaan, koko näkemyksemme ihmissuhteista muuttuu. Kun kohtaamme konflikteja tai huonoa kohtelua, meillä on tapana vastata "silmä silmästä" -tilassa. Mutta Jeesus kutsuu meitä uudenlaiseen vastaukseen: "siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat." Apostoli Paavali kutsuu meitä tällaiseen vastaukseen kirjoittaessaan: "Olkaa yksimielisiä keskenänne.....Älkää osoittako pahaa pahalla.....Älkää olko pahan voitetut, vaan voittakaa paha hyvällä." . (Room. 12:14-21)

Sanoma, jonka Jumala on uskonut kirkolle, on kaikkein pyyhkevin viesti, jonka maailma on koskaan kuullut. Pitäisikö meidän lähettää tämä viesti poliittisen ja sosiaalisen toiminnan hyväksi? Pitäisikö meidän olla vakuuttuneita siitä, että kirkko on vain maallinen, poliittinen tai sosiaalinen organisaatio? Onko meillä riittävästi uskoa Jumalaan, olemmeko hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että hänen kirkossaan elävä kristillinen rakkaus muuttaa tätä maailmaa eikä poliittista valtaa ja muita sosiaalisia toimenpiteitä?

Jumala kutsuu meistä tulemaan vastuullisiksi henkilöiksi, jotka levittävät tätä radikaalia, häiritsevää, elämää muuttavaa hyviä uutisia Jeesuksesta Kristuksesta koko yhteiskunnassa. Kirkon on palattava kauppaan ja teollisuuteen, koulutukseen ja oppimiseen, taiteeseen ja perhe-elämään sekä yhteiskunnallisiin instituutioihinsa tällä voimakkaalla, muuttuvalla ja vertaansa vailla olevalla viestillä. Ylös Herra Jeesus Kristus on tullut meille implantoimaan meille omaa loputtoman elämänsä. Hän on valmis ja kykenevä muuttamaan meidät rakastaviksi, kärsivällisiksi, luotettaviksi ihmisiksi, joten meitä vahvistetaan selviytymään kaikista elämän ongelmista ja haasteista. Tämä on sanomme väsyneelle maailmalle, joka on täynnä pelkoa ja kärsimystä. Tämä on rakkauden ja toivon viesti, jonka tuomme rauhalliseen ja epätoivoiseen maailmaan.

Me elämme heijastamaan Jumalan pyhyyttä, paljastamaan Jumalan kirkkauden ja todistamaan, että Jeesus tuli puhdistamaan miehiä ja naisia ​​sisälle ja ulos. Elämme rakastamaan toisiaan ja näyttämään maailman kristillistä rakkautta. Tämä on meidän tarkoitus, se on kirkon kutsumus.

Michael Morrison